Terveysturvallisuusohjeet lisätty

Seitsemisen polkujuoksun h-hetki lähenee. Pirkanmaan tartuntamäärät ovat nousussa, mutta polkujuoksu viedään läpi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Polkujuoksu on ulkoilmatapahtuma. Koska Koveron perinnetilan alue on suhteellisen laaja, eikä kysymyksessä ole osallistujamäärältään valtava tapahtuma, on tartuntariski alueella erittäin pieni tai olematon.

Maakunnan uusien rajoitusten vuoksi Koveron perinnetilan sisätilat ovat kuitenkin kiinni. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Koveron rakennusten oli tarkoitus olla auki, jotta polkujuoksijoilla olisi mahdollisuus tutustua tilaan myös rakennusten sisältä.

Jokaisen paikan päälle tulevan on huolehdittava siitä, että toimii terveyskysymysten kannalta vastuullisesti ja noudattaa järjestäjien antamia ohjeita. Terveysturvallisuussuunnitelma löytyy tästä.

Lue myös

Kiitokset osallistujille ja talkoissa mukana olleille!
9.8.2023
Normaalihintainen ilmoittautuminen auki keskiviikkoon 2. elokuuta klo 23.59 asti.
29.6.2023
Palaa Seitsemisen polkujen tunnelmiin valokuvien kautta.
15.8.2022